lauantai 31. toukokuuta 2014

Olkkarin vanha matto makkarissa

Meillä ei oo tähän saakka ollu mattoa makuuhuoneessa lainkaan, enkä ollut ajatellut semmoista edes hommata. Mutta tapahtuipa eräänä iltana semmosta, jonka jälkeen päätin että nyt on laitettava matto. Oltiin olohuoneessa ja kuulin kuinka Remu hyppäsi sängylle, kuului tumahdus ja sen jälkeen koira tuli makuuhuoneesta pää alhaalla, toista takatassuaan ilmassa pitäen. Tuttuun tapaani panikoin. Painelin tassun ja liikuttelin sitä, koira ei näyttäny olevan moksiskaan, mutta edelleenkään ei varannu sille painoa. Ei ennenku kysyin haluaako NAKKIA. Yhtäkkiä tassussa ei enää ollutkaan mikään vaan ilosesti juostiin kohti jääkaappia ja siitä sitten kohti sohvaa hyppyjen kera. Tais olla ennemminkin isku egolle. Nakki parantaa!
Olohuoneen vanha matto ei seissy tyhjän panttina kodarissa, joten siirryttiin tuumasta toimeen. Paikka ei ole ehkä mikään paras mahdollinen matolle, näyttää hassulta kun puolet siitä on sängyn alla, mutta onpahan nyt koirien turvallista loikkia sänkyyn ja alas kun on pitoa tassuille. Sävyltään matto sopii onneksi meidän makkariin kuin nakutettu.









Nyt harmittaa

Tänään olis ollu blogiporukan kanssa Uumajan risteily, mutta jouduin jättämään sen välistä tuon kipeääkin kipeämmän olkapään takia. Harmittaa niin lujaa! Olis ollu ihana päästä viettämään aikaa mahtavassa porukassa ja tutustua Uumajan antimiin. Päätös perua reissu ei ollu helppo, mutta se oli ainoa oikea ratkaisu.
Popsin kotona Buranaa, ja odotan naisilta Instagram- päivityksiä. Onneksi pian taas on tulossa uusi blogi- ilta, johon menen sitten vaikka käsi paketissa. Se on onneksi turvallisesti kotikaupungin maankamaralla :)
Ei uskoisi, että viikko sitten on oltu rannalla uimassa. Tämä viikko (keskiviikkoa lukuunottamatta) on ollu hyytävän kylmä. Mulla on ollu sormikkaat kun oon käyny koirien kanssa pihalla ja collarien alle olis melkein tarvinnu pitkikset. Kesä missä olet? Tule takaisin!


perjantai 30. toukokuuta 2014

Kotimme laiminlyöty kohta

Koti Aurorassa- blogin Johanna haastoi mut jo aikoja sitten kuvaamaan meidän kotimme laiminlyödyn kohdan. En vaan oo saanu aikaseksi tehtyä siitä postausta. Nyt kun alkaa sairaslomalla tekemiset loppumaan kesken ja kamera pysyy jo kädessä niin mikäs sen parempaa tekemistä kum alkaa kuvailemaan tuota hirvitystä ;)
Tämä on myös se ominaisuus/kohta mitä Älvsbytalossa moitin, tähän saisivat keksiä jonkun paremman ratkaisun. Toki tätä pystyy itsekkin muokkamaan, ja niin meillä on tarkotuksenakin kun vaan löytyy aikaa ja inspiraatiota.
Kodin laiminlyötyä kohtaa ei tarvinnu kauaa miettiä, tai sitä ei oikeastaan tarvinnu miettiä ollenkaan. Uskon, että myös mies olisi tästä samaa mieltä. Tässä se tulee, meidän hirveän kamala kodinhoitohuone, joka ei kyllä aja asiaansa millään tavalla.













No niin... Meidän kodinhoitohuone on ahdas ja vielä kerran ahdas. Siellä ei ole mitään lasku/pyykkienviikkaustilaa. Sellasta ollaan mietitty tohon patterin kohdalle, mutta jos sen tekee niin sitte herää kysymys mihin laittaa pyykkitelineen?! Mä en viittiny viikata pyykkejä pois kuvia varten, koska valitettavasti pyykkiteline (täynnä puhdasta pyykkiä oleva) on "sisustuselementti" joka on tullu jäädäkseen meidän kodariin. Se ei oo koskaan tyhjä, että sen sais laittaa pois. Sitten toi hirveääkin hirveämpi teräsallas..Kuten huomaatte, sen alapuolella komeilee Ikean kassi, jossa on polttopuita. Tarttis sillekkin keksiä jotain. Sitten toi iki-ihana vesimittari. Kotelon olis vissiin saanu Älvarilta lisävarusteena, mutta se vois jo pikkuhiljaa kuulua talotoimitukseen. Sillekkin tarvis tehdä jotain. Mies on luvannu tehdä siihen kotelon, mutta katotaan koska semmonen tonne ilmestyy.  Kodinhoitohuone on laiminlyöty niin sisustuksen kun siivoomisenkin osalta. Pyykkitelineen takia tota on niin ankea imuroida ja mopata, siinä on niin hirvee homma alkaa siirtelemään sitä ;) Jos jollain heräs jotain huikeita idiksiä mitä tälle meidän hirvitykselle voisi tehdä niin otan niitä ilomielin vastaan!
Tämän postauksen myötä taidan vajota hetkeksi maanrakoon... ;)

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Hellettä pukkaa

Mittari kipusi eilen lähes 30asteeseen. Suuntasin aamupäivästä rannalle makoilemaan. Hetken makoiltuani päätin laittaa siskolle viestiä ja kysyin lähtisivätkö he rannalle seuraksi. Siskolla oli terassiprojekti kesken, mutta siskonpoika oli innokas lähtemään tätin kanssa rantsulle. Sisko toi pojan rantsulle, jossa vietettiin pari tuntia. Sitä ennen olin ehtiny makoilemaan yksin jo tunnin, joten kolmessa tunnissa tuli hankittua koko kesän rusketus. Kävin jopa heittämässä talviturkin pois. Uimisesta ei oikein voi tämän olkapään kanssa puhua, mutta kävin kastautumassa ja pulahtelemassa. Koskaan en oo tainnu näin aikasessa vaiheessa kastaa talviturkkia. Viime vuonna kastoin sen heinäkuussa, sitä ennen taas en oo ollu moneen, moneen vuoteen uimassa. Meillä on ollu eilen sisälläkin 29 astetta. Koirat on ollu aivan seis, kuten myös emäntäkin. Illala sain onneks kylppäriä vähän viilennettyä, jossa koirat sitte viihtyikin. Vettä on menny paljon, kuten myös kivennäisvettä. Nälkä ei ollu eilen missään vaiheessa, liekö helle syynä siihen. Tänään onkin sitten jo huomattavasti kylmempi sää, Suomen kesä on niin vaihteleva!
Kuvituksena toimikoon taas kerran Vappu. Toi pikkurakki on aivan hulluna keppeihin, ei oo yhtäkään lenkkiä etteikö se edes palan matkaa raahais jotain. Ja yleensä ne on kokoluokaltaan allaolevia. Suuruudenhullu pikkurakki ;)


torstai 22. toukokuuta 2014

Unelma

Osa ehkä muistaakin kun viime kesänä mainitsin eräästä unelmasta, johon olin alkanut säästämään rahaa. Se unelma meni puihin kun selkäranka petti. Matkan varrella tuli liikaa rahallisia houkutuksia ja pian oli säästöt käytetty. Jokin aika sitten aloitin säästämisen uudelleen ja tällä kertaa laitoin säästöön kirpputorimyynneistä tulleita rahoja, palkasta en laittanu ollenkaan sivuun. Sain rahat kasaan ja pohdin vielä moneen kertaan toteutanko unelman vai en. Päätin toteuttaa eikä oo kyllä kaduttanu. Se unelma, johon jo vuosi sitten aloitin säästämään huonolla menestyksellä on Louis Vuitton Speedy30. Vuosi sitten kun aloin säästämään, oli tarkoituksena ostaa Speedy30 Damier Azur- kuosilla. Mutta kun katsoin kuvia, jossa laukun kahvat olivat patinoituneet, päätin unohtaa sen. Speedyssä on sen verran paksut kahvat, joten se ei näyttäny mun mielestä hyvältä. Eri asia Neverfullissa, jossa kahvat on paljon kapeammat. Unelma vaihtui Ebeneen ja oon varma siitä että se oli täysin oikea päätös. Ebenen tummanpuhuva kuosi on varsin huoleton. Tämä on materialismionnea suurimmillaan! <3

Louis Vuitton Speedy 30 damier ebene

Speedy 30

Damier ebene

Lv

Louis Vuitton

Elämäni aakkoset

Elämäni aakkoset- postaukset on ollu kivaa luettavaa. Omani on roikkunu luonnoksissa jo pitkään, kun pää on lyöny välillä niin tyhjää. Vihdoinkin sain kaikki aakkoset valmiiksi. Kuvat on vain satunnaisia kuvia koneen kätköistä, en jaksanut alkaa erikseen kuvaamaan postauksen kuvia.

A- Aviomies. Mun elämän supersankari, jolta hoituu homma kun homma. Mihinkään ei tarvita korjaajaa, kun mies hoitaa kaiken. Vastapainoksi hoituu myös ruuanlaitto ja kotityöt. Korjaa niin vaimon auton kuin ballerinatkin. Ihminen jonka taitoa ja tarmoa ihailen suuresti. Ja mikä parasta, jaksaa tämän tuuliviiri-vaimon kaikki oikut!


B- Ben & Jerry. "Ben & Jerry, the only men who truly understand women". Yksinkertaisesti jäätelö omaa luokkaansa, aivan parasta! 
C- Converse. Käy melkeinpä asuun kun asuun. 


D- Duuni. Mä tykkään mun työstä paljon. Mä en ihan heti keksi mitään palkitsevampaa työtä. Ihana mennä aamulla töihin kun vastaan juoksee toista kymmentä lasta ja haluaa halia.
E- Electrolux. Vaikka meidän taloudessa asuukin vain kaksi ihmistä, pyykkiä kertyy uskomaton määrä. Päivääkään en pärjäis ilman pesukonetta.
F- Farkut. Perus arkivaate. Töissä lähes aina jalassa, joskus laiskoina aamuina collegehousut.
G- GHD, muotoilurauta jota ilman en tulisi toimeen!
H- Iskä. Mun isän nimi alkaa H:lla. Vielä 27- vuotiaanakin koen olevani isin tyttö. Isä on aina valmis auttamaan, pyytämättäkin. Isään voi luottaa, isältä saa neuvoja, isä on tärkeä!
I- Ilo. Elämässä pitää olla iloa, asioita ei saa aina ottaa liian vakavasti. Ilo tarttuu. Iloinen ihminen on kaunis sisäisesti ja ulkoisesti.
J- Jauheliha. Löytyy aina kaapista, monipuolinen raaka-aine josta pystyy loihtimaan vaikka mitä.
K- Kääpiöpinserit. Niitä on kolme. Dany kohta 10v, joka otettiin kun asuin vielä äidin kanssa. Nykyään Dany asuu äidin luona. Meidän kotona asuu Remu kohta 8v ja Vappu 3v. Mulle ne ei ole vaan koiria. Ne on niin kovin tärkeitä. Ja taas näin sairaslomalla niiden merkitys korostuu. Kotona on aina jotain seuraa. Ihana mutta niin rasittava rotu <3



L- Laukut. Mä en tiedä milloin musta tuli näin turhamainen. Oon aina sanonu etten pistäis laukkuun "niin ja niin paljon rahaa". Mutta kuinka onkaan käyny? Vuoden sisään kolme "niin ja niin kallista" laukkua. Laukku on mulle asusteista ehkä se tärkein.


M- Melatar. Meidän talomalli on Älvsbytalon Melatar. Meidän oma koti, joka on täynnä rakkautta ja rauhaa. Paikka jossa kaikkein mieluiten oon, paikka jossa tuntee olonsa onnelliseksi.
N- Neulemekot. Miellään vielä raidalliset. Käy arkeen ja juhlaan.
O- Onni. Onnellisuus on tärkeää, se ei ole tavoita vaan elämäntapa. Joskus se tulee hyvin pieneistä asioista, joskus materiasta ja välillä on tilanteita että sen eteen pitää ponnistella. Onni on susta itsestä kiinni, sun valinnoista ja siitä miten sä elät.
P- Pen. Olympus PEN löysi vihdoin tien mun sydämeen. Tykkään kuvaamisesta, ja Olympus on tekee siitä vieläkin kivempaa.
Q- No eihän tästä voi keksiä muuta kun kuu. Täysikuu on usein upea ilmestys. Ei vie multa yöunia.
R- Rakkaus, elämän kantava voima jota jokainen tarvitsee ympärilleen. 
S- Sisarukset. Mulla on isosisko ja isoveli. Kumpikin yhtä tärkeitä ja rakkaita. Nuorena ollaan otettu siskon kanssa kovasti yhteen, ollaan kumpikin niin samanlaisia. Velin kanssa taas ei olla koskaan riidelty, veli on meistä kolmesta se rauhallisin.
T- Tasapaino. Tykkään siitä että asiat elämässä on tasapainossa.
U- Unet. Nukkuminen ei oo yliarvostettua. Meen iltaisin aina aikasin nukkumaan ja puolestaan herään aamulla aikaisin. Virtaa on ihan erilailla kun herää aikasin. Jos herääminen venyy viikonloppuisin yli yhdeksään on koko aamu jotenkin vetelä.
V- Viikonloput. Mä teen arkityötä, joten viikonloppujen merkitys on suuri. Viikonloput on yhteistä vapaa-aikaa oman miehen kanssa. Aikaa puuhastella kotona aamusta iltaan, aikaa lähteä jonnekkin ihan extempore.


W-Water. Vesi. Kaksi litraa päivässä vai miten se meni. 
X- Xylitol. Mulla kulkee purkkapussi aina menossa mukana.
Y- Yksinolo. Ajoittain sitä huomaa tarvitsevansa. Pienikin hetki riittää. Vaikka oonkin seurallinen ihminen niin välillä on mukava olla ihan yksistään omissa oloissa. 
Z- Zalando. Verkkokauppa mistä löytää kaiken kaipaamansa. Kattava valikoima. Ilmainen toimitus ja palautus.
Å-Åbo. Tahtoisin kesällä Turkuun.
Ä- Äiti. No tarviiko tätä sen kummemmin selitellä? Äiti on <3
Ö. Ötökät. Ja tämä ei ole positiivinen aakkonen. Nuo pienet pirulaiset meinaa aina pilata mun kesän.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Minun Ray Banit

Tällä hetkellä omistan kolmet Ray Banit. Ensimmäiset ostin vajaa vuosi sitten ja kahdet muut ovat tulleet tässä ihan lähiaikoina. Ensimmäisiksi Reiskoiksi valitsin turvallisen sävyn, Arista Brownin. Kevättalvella aloin kuitenkin haaveilemaan sinisistä peililinsseistä. Ei mennyt kauaa kun nenän päällä keikkui siniset linssit. Se oli rakkautta ensikokeilulla. Peililinssit meni heittämällä Arista Brownien ohi. Aivan törkeen siistit! Halusin töihin kuitenkin vähän neutraalimmat ja jykevämmät lasit, joten päätin tilata Wayfarerit, joita jo viime kesänä pohdin. Tällä hetkellä Wayfarerit on ollu eniten käytössä ja Jani on lainannu ruskeita Aviatoreita. Täytyy kyllä sanoa että ero Ray Banien ja "markettilasien" välillä on suuri. Janikin sen sanoi heti kun ensimmäisen kerran laittoi mun lasit päähän. Enää ei häikäse!

Ray Ban

Ray Ban Aviator

Aviator

Arista Brown Blue Mirror

Ray Ban blue mirror

Ray Ban Wayfarer

Original Wayfarer




Ripaus keltaista

Tilasin H&M:ltä vähän väriä meidän muuten niin mustavalkoiseen keittiöön, mistään suuresta väripilkusta ei  kuitenkaan ole kyse.
Tuikkikipot ei meinannu millään löytää paikkaansa keittiössä, enkä tiedä oonko vieläkään tyytyväinen niiden asetteluun. Mutta tuossa ne on nyt kököttäny jo useampia viikkoja.



sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Istutuspuuhia

Vielä hetki sitten valitettiin kylmiä ilmoja ja kevään viivästymistä, mutta nyt saatiin yhtäkkiä lämpimät ilmat. Mistään helteistä en vielä puhuis, sillä Vaasalle tyypilliseen tapaan täällä on tuullut tosi kovaa. Perjantaina Jani istutti meidän naapurin kanssa meille yhteiset rajapensaat. Alkuun naapurit ehdottivat timanttituijaa, mutta mä tein suurta vastarintaa niitä kohtaan. Lopulta päädyttiin valkoiseen pihasyreeniin. Mä seurasin istutustouhuja sivusta (en edes seurannut) olkapäävaurion vuoksi. Muuten meidän piha on vielä järkyttävä ja niin keskeneräinen kun vaan voi olla. Kunpa sitä vaan vois joku aamu herätä ja piha olisikin yhtäkkiä valmis!
Tomaattiamppelin ajattelin laittaa kuistille, ja ehkä sammalleimua ison kiven juureen, mutta luulenpa että siihen ne jää tämän kesän osalta. Jos olkapää antaa tänään vähän periksi ajattelin kipaista Plantageniin katsomaan vähän perennavalikoimaa. Muuten tämä päivä kuluu auringon ja jääkiekon parissa! 
Saattaa olla että olkapään vuoksi blogissa on pientä hiljaisuutta, tietokoneella oleminen on kovin vaikeaa kun kättä särkee, saati sitten valokuvaaminen.
Postauksen kuvat eivät liity millään lailla itse tekstiin, mutta koska inhoan kuvattomia postauksia oli pakko etsiä kännykän kätköistä pari kuvaa.
Samsungin kamera on paljon parempi kun iPhonen, mutta täytyy myöntää että pieni kaipaus Omppua kohtaan on hiipinyt takaraivoon..



torstai 15. toukokuuta 2014

Hobby Hall Duetto-puuvillamatto

Vihdoin sain aikaiseksi kuvata uuden olkkarin maton. Täytyy sanoa että tommonen kevyt puuvillamatto tuntuu aika kivalta pitkästä aikaa. Matossa näkyy kylläkin kaikki roska tosi herkästi, mutta se taitaa vaan kertoa siitä miten hyvin karvalankamatot imee kaikki roskat sisäänsä. 
Maton valkoiset raidat on todellakin puhtaan valkoiset, ei taita lainkaan luonnonvalkoiseen ja musta on todella syvä musta. Edellä mainitut seikat ei olleetkaan mikään itsestäänselvyys monen mustavalkoraidallisen maton kohdalla.