maanantai 16. helmikuuta 2015

Lämmin kiitos teille kaikille lukijoille














Oon saanut rutkasti ihania ja kannustavia kommentteja edelliseen postaukseen. Kiitos niistä teille, ihan jokaiselle. Ne merkitsee todella paljon! Kommentit säilytän itselläni arkistossa, ja palaan niihin aina aika ajoin. 
Edellinen postaus oli blogihistoriani henkilökohtaisin ja vaikein kirjoittaa. Silmät täyttyi kyynelistä ja välillä oli vaikea nähdä tietokoneen ruutua. Voi olla, että jonain päivänä tulen poistamaan sen, sillä koen että postaus ei sovi blogini sisältöön. Kaiken purkaminen  tekstin muotoon on kuitenkin auttanut asian käsittelemisessä.
Tulen palaamaan normaaliin blogiarkeen tässä pikkuhiljaa, kunhan saan kerättyä vielä vähän voimavaroja. Onneksi tässä ollaan menossa valoa ja kevättä kohti kovaa vauhtia.
Ihanaa alkavaa kevättä kaikille lukijoille!

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Maailman syöpäpäivä 4.2

"Haimassa on kasvain ja maksassa etäpesäkkeitä, ei voida leikata". 
Näiden sanojen jälkeen tuntui kuin olisi pudonnut mustaan ja loputtomaan kuiluun. Sen jälkeiset päivät vain sulautuivat toisiinsa, olivat yhtä harmaata möykkyä. 
Syöpä on kirosana, se on aina kutsumaton vieras. Se kuitenkin tunkee ihmisten elämään röyhkeästi, lupaa kysymättä, ja on läsnä koko ajan. Uutinen syöpään sairastuneesta ihmisestä koskettaa aina, mutta se koskettaa oikeasti kunnolla vasta sitten kun se osuu oman perheen kohdalle. Kun perheenjäsen sairastuu syöpään, siihen sairastuu samalla koko perhe. Jouluna meidän joulupöydässä oli yksi ylimääräinen, kutsumaton vieras; haimasyöpä. Se tunki itsensä myös meidän koko alkavaan uuteen vuoteen. Se teki arjesta raskasta ja söi voimavaroja.
22.11.2014 vein rakkaan lääkäriin, 26.11.2014 tuli shokkiuutinen, joka romahdutti koko maailman. 30.1.2015 rakas, kaikkein rakkain, liian rakas ihminen nukkui pois. Haimasyöpä on lohduttoman katala ja agressiivinen sairaus. 
Näiden kahden kuukauden aikana on koettu monia tunteita. Läsnä on ollut shokki, viha, suru, katkeruus, kateus muiden tervettä arkea kohtaan ja ennen kaikkea pelko, pelko siitä mitä tulee tapahtumaan. Vielä ei ehtinyt kunnolla sisäistää koko syöpää, ja nyt rakas on jo poissa. 
Kun vein rakkaan lääkäriin, en olisi koskaan kuvitellutkaan mitä se tuo tullessaan. Yhtäkkiä, yhden lääkärissä käynnin jälkeen meidän kaikkien arki muuttui, kaikki romahti ja elämältä katosi pohja.
En tule koskaan, en koskaan hyväksymään sitä, että syöpä hiipi meidän elämään ja vei niin tärkeän ihmisen pois aivan liian aikaisin. Elämästä puuttuu tärkeä ihminen, ihminen joka on ollut aina tukena ja turvana. Enää ei voi soittaa kun haluaa jakaa iloisia uutisia, tai kun kaipaa lohduttavia sanoja. Elämässä on nyt yksi iso, elämän kokoinen tyhjä aukko. 
Jää hyvästit rakas!